ihanaa joulua.

sadepäivistäkin löytää kaunista

-

en voi ajatella muuta kuin sitä yötä kaksi päivää sitten.

-

ei lasi aina hajoa tippuessaan lattialle eikä vesi  huuhtele kaikkea likaa pois. elämä on kummallinen enkä mä tiedä mitä mä teen.

-

tuo sää saa mun mielen vähän apeaksi vaikka asiat muuten onkin hyvin. on marraskuu, alle kuukausi jouluun, ensi viikolla on joulukuu. ja ulkona sataa vettä. missä on lumi, missä on pikkupakkaset, missä on talvinen tunnelma? kadoksissa. musta tuntuu, että mäkin olen vähän kadoksissa. mun ajatuksissa, eksyksissä siellä.

-

"i can't say exactly when i fell for you or why everything changed. all i know is that one day, i woke up and felt every cell within my body needing you."

-

tiedättekö sen tunteen kun olette jossakin aivan muualla, jossakin missä kaikki on kuin unelmaa, haaveilette. haaveilette jostain joka ei välttämättä edes ole mahdotonta haaveilua.sen tunteen, jolloin päässä pyörii vain tietty asia, yksi asia tai ainakin siihen liittyvät asiat. yksi asia, joka täyttää ajatukset joka paikassa; bussissa, koulussa, ruokapöydässä, junassa, kavereiden kanssa, kotona, kävellessä, illalla nukkumaan mennessä, aamulla herätessä... sen tunteen, jolloin hymyilet ilman syytäkin ja sen tunteen, jolloin kaikki näyttää kauniilta. jolloin kylmäkin tuntuu lämpimältä. se tunteen kun perhoset lentelevät mahassa ja kaikki on salamyhkäistä. ja sen tunteen, kun tuntuu, että olet löytänyt jotain joka saattaisi olla se pieni puuttuva palanen, joka paikalle loksahtaessaan pistäisi auringon sadepäivänä paistamaan. ja kun odottaminen tuntuu niin hirvittävän sydäntäraastavalta, mutta samalla niin hyvältä. sen tunteen kun everything makes sense.

tiedätte tai ette, ainakin tiedätte miltä minusta tuntuu.

-

en muista milloin viimeksi olisin marraskuussa ollut näin hyvällä tuulella. en muista milloin viimeksi musta olisi tuntunut tältä. en muista.
kaikki menee hyvin. päivät juoksee, paljon on tapahtunut ja mä olen silti vain hyvällä fiiliksellä ja kuljen eri polkuja kuin aikaisemmin, etsin uusia seikkailuja. mulla on kasvoilla hymy, jonka sä annoit. mä olen utelias. marraskuu on utelias. ja musta tuntuu että voisi olla aika uusille asioille, uusille aluille ja kaikelle. jotenkin kaikki vaan sujuu. olen iloinen.

-

miksi on niin hankalaa antautua tunteille?

-

kipeys yllätti todellisesti mut ja tänään olen vaan maannut peiton alla katsellen netistä tv-sarjoja, juoden teetä ja syöden jäätelöä. päivä ei ollut kummoinen mutta nyt illemmalla mut on pistänyt jo kolme asiaa aivan hirveän hyvälle mielelle, mun huulet kääntyneet hymyyn. ensimmäisestä asiasta olin niin yllättynyt kuin hämmentynytkin, mutta todella iloinen. toisesta asiasta sain vain lämpöisen olotilan, hyvän fiiliksen ja ajattelin, että vau. kolmannesta asiasta sain pienet perhoset lentelemään vatsassani ja sain intoa ja suuren hymyn.

rakastan sitä, miten elämän pienet asiat saakin niin hyvän mielen aikaseksi.

marraskuun ensimmäinen aamu

-

ulkona puut näyttää ihan alastomilta kun lehdet on jo pudonneet. onneksi aurinko jaksaa vielä paistaa. mielessä on vaikka minkälaista asiaa ja missään ei ole mitään järkeä ja mä olen vakuuttunut siitä, että nyt jos milloin on aika kääntää sivua ja siirtyä uuteen kappaleeseen. saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

pelot tuhansilla mun kasvoilla

-

viikonloppuna pois helsingistä ja en malta odottaa niitä paria päivää jolloin pääsen hetkeksi unohtamaan arjen ja kaikki velvollisuudet. paitsi kokeisiin lukeminen on edessä, mutta muuten. mulla on viime päivät ollut oikein mukavia, mä olen jutellut ihanien ihmisten kanssa ja mä saan pian kirjeen ja mä odotan sitä ja mä olen muutenkin ollut ihan hyvällä tuulella. silti, silti kaikesta huolimatta täällä kaiken pohjalla on se pieni juttu mikä huojuttaa näitä seiniä, puskee niitä kasaan. eikä se lähde pois. ennen kuin, ennen kuin.

kuitenkin, elämä on ihan okei nyt. vaikka syksysateet ja tuo hirveä ininä jonka tuuli aiheuttaa ja tuuli ja tuo ilma tuolla. ei kiinnosta se, haluan elää omaa lämpöistä elämää täällä sisällä haaveillen töistä ja rakkaudesta ja matkustamisesta. no, hetken tuo lämpöinen elämä sisällä ainakin toimii. ennen kuin herään todellisuuteen.

-

nyt on loma ja mä olen kirjaimellisesti asunut mun sängyssä. peiton alla lämpimässä, tietokone sylissä, teekuppi kädessä. joinain päivinä katson elokuvia, joinain vain tietokoneen ruutua. lomaolo ja vähän muukin olo, sekaisia tunteita ja kysymyksiä joihin ei kai koskaan saa vastauksia. mä olen taas miettinyt liikaa, pohdiskellut asioita jotka kai näin pidemmän päälle ovat jo ihan turhia, mutta toisaalta ei kai ne turhia voi olla jos ne mielessä pyörivät niin usein. tänään oli mun lomailun ainoa päivä, jolloin oon saanut aikaseksi. kävin juoksemassa syksyisen töölönlahden ympäri. oli nättiä ja tajusin taas miksi pitää tehdä tuota useammin. mun sormet on kohmeessa ja varpaatkin vaikka jaloissa onkin villasukat, vaaleanpunaiset, joista en kovin edes tykkää. jos saisin lisää aikaseksi, rupeaisin itse neulomaan. ehkä illalla, teekupin kanssa. viime päivinä olen kovasti kaivannut ruotsiin, se vaan on mun paikka, mä haluan sinne ja vielä mä sinne menen. ja vielä mä vaan lähden johonkin, repäisen ja vain lähden, jonnekin, vaan jonnekin. ja teen sitä ennen yhden jutun minkä mä oon jo valmiiksi suunnitellut. ja mun elämä kummastuttaa mua suuresti. kaikki on ihan kuin ennen mutta ei todellakaan ole. en ihan ymmärrä. ehkä olen vaan tyytyväisenä ymmärtämättä, kerrankin.

mun ikkunasta on ihana näkymä. rakastan sitä.

-

pitäisi jo kai tietää, että kun vähään aikaan ei mitään kummoista tapahdu, sen jälkeen tapahtuu senkin edestä. sanon vain että minun pääni on aivan sekaisin.

-

voiko samaan aikaan olla iloinen ja surullinen?

musta tuntuu ettei syksy ole mun elämäni parasta aikaa. hyvät päivät jää huonojen varjoon vaikka samalla huonot jää hyvien varjoon. pienetkin asiat ärsyttää ja haluaisin vaan pompata kaiken tuon sateen, kylmyyden ja harmauden yli. toisaalta aurinkoisina ja ihanan syksynvärisinä päivinä haluaisin vaan jäädä siihen hetkeen, juoda kupin kahvia ja vain jäädä, pysähtyä. hengittää. musta tuntuu etten mä hengitä enää. musta tuntuu että mun hymy piilottaa kaiken. mutta mä tiedän, että se on tää syksy, se on tää kaikki mikä pistää mun seinät horjumaan ja koettelee. mä en vaan ymmärrä mitä mun ympärillä tapahtuu, miksi tapahtuu ja miksi ei kuitenkaan tapahdu mitään. tuntuu että oon jossakin hullunmyllyssä mitä ei saa pysäytettyä. haluaisin hengähtää hetkeksi, oikeasti vain hengähtää ja tajuta, että kaikki tulee olemaan hyvin.

tänään odotin bussia puolituntia kylmässä tuulessa ja sateessa ja mun sormet oli niin kohmeessa että sattui. ja mun sateenvarjo kiukutteli. lohdutti kuitenkin kotiinpäästessä kuuma suihku, villasukat, villapaita, kuppi kahvia, tiikerikakkua ja se, että mä olen kotona lämpimässä. pienet asiat saa hyvälle mielelle, mutta oikeasti iloiseksi mut tekisi nyt vain se, että pääsisin johonkin muualle.

-

muuttuuko mikään, toistanko samoja virheitä, astunko samoihin jalanjälkiini uudestaan ja uudestaan, onko tämä viimeinen kerta tällaisena, kierränkö oravanpyörää, kaatuuko seinät, huudanko tyhjyyteen, mitä tapahtuu, muuttuuko mikään?

-

tänään on kaunis syksylauantai ja mun tekemät pikkusäännöt elämääni varten alkavat pistää hymyilemään. siivottiin koko aamu ja nyt vihdoin aamupalaa iltapäivällä - kohta koko talo tuoksuu ihanalta kun letut pistetään paistumaan.
jotenkin nyt tuntuu kiinnittävän kaikkiin pikku yksityiskohtiinkin eritavalla huomiota kun jaksaa keskittyä. ja tänään totesin että kaipaan muutosta. todellakin tarvitsen ja aion muutosta tehdäkin.

jotakin viime viikosta:
kumpparit jalassa kohtasin hämmentäviä ihmisiä ja mun sateenvarjo kiukutteli. sain koulujuttuja hoidettua ja sain opettajilta motivaatiota. poltin kynttilöitä lähes joka ilta ja tuosta yhdestä tuikkukiposta heijastuu ihanan värisiä varjoja mun valkeaan pöytään. ja on ihana huomata miten nuo vaahterat tuossa pihalla saavat joka päivä enemmän ja enemmän syksyn värejä lehtiinsä. ja helsinki hämmentää mua välillä.

-

-

syksy on tullut.

kaipaan toista peittoa tai unikaveria etten illalla palelisi nukkumaan mennessäni. tuuli on kylmä ja kaulahuivia voi käyttää. vedenkeittimessä kiehuu teevesi joka päivä monta kertaa. villasukat on jalassa koko ajan. inspiroidun. puut alkaa saada väriä. illat pimenee ja tekee mieli polttaa kynttilöitä. kaipaa syksyisempiä valokuvia.

tavallaan mä pidän syksystä, mutta tavallaan haluan pompata vain sen yli. hyviä puolia kuitenkin on paljon.

-

tuntuu että pääsen hetkeksi pois tästä todellisuudesta kun mun sormet vain juoksee näppäimistöllä. tarvitsin vain villasukat, huovan reisieni suojaksi, villatakin, vaniljakynttilöitä, rubikin soimaan mun korvaan, teetä ja tietokoneen ikkunan eteen. ulkona sataa vettä ja tänään kastuin litimäräksi. muistin juuri että joskus keväällä yksi mies bussipysäkillä sanoi että yksi noista pihan vaahteroista näyttää syksyisin bussipysäkiltä katsoessa aivan vanhalta mieheltä sivulta päin kuvattuna. nyt on syksy ja mä haluan vielä löytää sen miehen kasvot noiden lehtien seasta. mä rakastan rubikia ja sitä miten se inspiroittaa mua. mä rakastan noita vaahteroita. mä rakastan kirjoittamista. mä rakastan kun on inspiroitunut ja haluaa vaan toteuttaa kaiken. tästä postauksesta piti tulla pari lausetta, mutta mä selitän kaikkea muuta. tajusin että mun tekee aivan kauheasti mieli appelsiinia ja haluan matkustaa joskus maailman ympäri. haluan leikata otsahiukset. haluan jutella sinulle. rakastan sanoja ja lauseita ja tekstejä ja kirjoja ja tarinoita. kirjoittaminen tuntuu aivan helvetin hyvältä juuri nyt. nola on tämän tarinan nimi.

-

vähiten tekee mieli olla koulussa ja nähdä ihmisiä, nauraa vaikkei naurattaisi ja syödä vaikkei ole nälkä.

eniten tekee mieli paeta todellisuutta hetkeksi ja olla vain yksin, antaa tuulen heilutella hiuksia ja syksysateen kastella.

-

eilen vesisateessa kastui niin kengät kuin itse tyttökin, tänään viisaampana lähdin kumpparit jalassa ja sateenvarjo suojana kotoa. musta on tullut hyvin välinpitämätön, mutta joistakin asioista olen hyvin tarkka. asiasta a ja asiasta b ja myös asiasta c ja d ja e. monesta asiasta, mutta vain joistakin. mä olen syönyt murueskimoita ja leivoin tänään kakun, jota en edes pahemmin syönyt. yksi aamu heräsin kello kuudelta ja lähdin juoksemaan vesisateessa töölönlahdelle. mä sanoin että syysahdistus, älä suutu, jooko. nyt mä yritän, mä odotan ja mä en jaksa odottaa. haluan pompata päiviin ja haluan pompata ensi vuoteen, edes jouluun. ja yksi aamu koulussa mä en pystynyt istumaan yhden luokkakaverini vieressä koska sen tuoksu oli herätti mussa hirveästi muistoja mieleen (voitko lopettaa mun seuraamisen?). en jaksa pedata sänkyäni, se on täynnä ruotsin monisteita. en jaksa odottaa enkä jaksa paljoa. mua hymyilyttää sinä, joten voitko tulla ja pitää tän hymyn mun kasvoilla pidempään.

ja mä niin kovasti tarvitsen ja haluan oman kodin, semmoisen jossa voin köllötellä viltin alla ja kutsua kenet tahansa yöksi milloin tahansa ja keittää keskellä yötä teetä ja pyyhkiä peilit milloin mua huvittaa. mä haluan. ja työn, mä haluan kivan työn. ja mä haluan lämpimän halauksen ja uudet villasukat.

-

mun hermoja koetellaan, tunteita testataan ja kadulla mun eteen ilmestyy asioita, joita yritän kovasti olla miettimättä. aamulla olin sitä mieltä että ärsyttävintä ikinä on se, että herätessäni kahvimaito on loppu ja jouduin lähtemään kauppaan sitä ostamaan ja oon kyllä edelleenkin sitä mieltä, mutta tässä päivässä oli ärsyttävintä se, että annoin tyhmien asioiden pilata päivän. pienen asian, mutta semmoisen, joka saa ajatukset juoksemaan kilpaa ja ylittää rajan hyvän ja pahan välillä. ja huomaan taas miten syksyn tullen annan joillekin asioille vallan. kun oon tässä mielentilassa, näissä aatteissa (taas), hermostun, olen hermostunut. ja stressaan. opettaja sanoi mulle tänään kun hyvin paniikinomaisesti ja stressaantuneena ja hermostuneena rupesin väkertämään yhtä tehtävää;
"älä stressaa, se menee hyvin, älä stressaa."

mä toivon että voisin noudattaa joitain ohjeita mitä mulle annetaan, mutta nyt kun mulla on kaikkea muuta, mä en pysty. mä toivon ettei tämä syksy mene taas siihen että oon siinä samassa pisteessä, jota en saa siirrettyä millään pois. se on vaan jämähtänyt enemmän paikalleen.

-

koulu alkoi ja paluu arkeen on ollut täynnä yhtä stressiä ja harmautta. toisaalta oon uutta puhtia täynnä kolmen viikon lomailun jälkeen, mutta silti tää kiire on taas vetänyt mun voimat kuin jalat alta. oon viettänyt löllölauantain ja äsken heräsin sunnuntain harmauteen ja paistoin banaaneja ruisleivän päälle. viimepäivinä päässä on pyörinyt niin hyvät kuin huonotkin asiat, hyviin lukeutuu parit mukavat viestit uusien ihmisten kanssa, haaveet 10 viikon työharjoittelun suorittamisesta ulkomailla ja omasta asunnosta, uudet tavoitteet syksylle ja asioiden oivaltaminen.

eilen pohdin elämän rakastettavia asioita ja totesin, että lista olisi lähes loputon. pieniä rakastettavia asioita on maailma täysi ja niitä tulee koko ajan lisää. haluan joskus kirjoittaa kaikki mieleen tulevat asiat ylös ja lukea niitä silloin kun kaikki painaa päälle. ja musta ratikkatreffit olisi ihana idea. ei se liittynyt aiheeseen, mutta kuitenkin.

elokuvateatterit on yksi mun rakastettava asia. tänään siis elokuviin, loistava tekeminen sunnuntaille, joka varmaan muuten masentaisi mut harmaudellaan.

-

-

torilla on parasta käydä aamukahvilla ja siellä on parasta kävellä ja siellä kaikki näyttää niin tuoreelta ja ihanalta.

alle 15 tunnin päästä tämä tyttönen lentää toisen ihanan tyttösen kanssa ruotsiin, kotiin. ihanaa irtautua helsingistä ja kaikesta täällä. tapahtumien rypäs on vähän uuvuttanut mua. pitäisi pakata tuo matkalaukku ja olla valmiina, mutta nyt tekee mieli vain istahtaa, hengähtää vähän ja aamun koitteessa nostaa matkalaukku bussiin ja vilkuttaa suomelle heipat. ihanaa.