seems artificial

koulua, töitä, hetkiä ja liian vähän unta.

mä olen väsynyt, mutta ihan iloinen. viime päivinä oon miettinyt sitä miten paljon haluisin jotain uutta ja jännää tapahtuvan, miten tarvitsen sitä. ja nyt onkin tapahtunut. hetken huumakin, hetken jännittävyys ja uudet tilanneet saavat mut tuntemaan itseni vapaammaksi. ja itsevarmuus, sitä tuli myös eilen lisää. ihmiset suorastaan kantoivat sitä mulle. se oli hienoa. hämmentävää. hassua. en tiedä. kivaa.

tällaisia asioita ei tapahdu usein, ei. ei juuri koskaan.
ei kukaan tule juttelemaan eikä kerro asioita. ei.

ja tiedättekö miten päivän parhaita hetkiä voi olla ne hetket, jolloin sun katse kohtaa jonkun toisen ihmisen kanssa? katseet. ne on ihania. hymyt. ja tiedättekö miten pieni hymy voi vaikuttaa johonkuhun niin paljon? ja mä olin hämmentynyt. siitä siis, että mun hymy oli vaikuttanut johonkin. hymyilytti lisää.

ja miten tanssiminenkin tuntuu kivalta.
tanssin tanssin tanssin
vaikka en edes osaa. kunnolla. oikeasti. mutta tanssin ja pidin hauskaa koska se on se pääpointti, eikös?

mun päässä juoksee ajatuksia ja hetkiä ja hymyjä, hetkiä jolloin ei ollut muuta kuin se hetki.


sä oot aika söpö

ja vaikka mitä

ja vaikka mitä

ja mitä

en tiedä. nyt löhöän sängyllä kuunnellen bright eyesiä ja tää kuulostaa täydelliseltä. nyt tuntuu vapaalta. ja tuntuu siltä että on toivoa. ja että mä pystyn.
pitää vain hoitaa tämä asia loppuun sillä itsevarmuudella, jota sain eilen. niin että voin olla vieläkin vapaampi. ja viimeinkin vapaa ihmisistä, joiden teot vaikuttaa keinotekoisilta, niiden sanat ja puheet. ne ei ole keinotekoisia, mutta niiden teot. ja käyttäytyminen. mutta elämä on ihan kiva. mä olen ihan iloinen.

haaveilen

nyt tuntuu, että mä oon yksin aika onnellinen. nautin yksinolosta ja omasta seurastani ja nautin kun saan tehdä asiat omalla painollani ja juuri siten miten haluan. ja nautin hiljaisuudesta, siitä ettei kukaan muu kolistele keittiössä tai puhu silloin kun haluaisin vain olla puhumatta. ainoat äänet joita kuulen tulee ympäriltä luonnollisina - naapurit kolistelee, muovipussi rapisee parvekkeella tuulen mukana, näppäimistön näpytys kun kirjoitan, oma hengitys, hissi rappukäytävässä.
tuntuu, että kaikki jotenkin sujuu kun olen yksin. mun tekee mieli siivota ja pitää huolta asioista. ja mun tekee mieli tehdä erilaisia asioita. se on hienoa, yksinolo on kun inspiraatio mulle. siksi nautin siitä niin paljon.

mutta en mä haaveile yksinolosta. sillä tavalla siis, että olisin koko elämäni yksin. ei. en halua. vaikka nautin yksinäisyydestä (tietynlaisesta, tiedättehän) ja viihdyn omissa oloissani, kaipaan jotakuta tähän viereen. asun äitin kanssa, mutta erilaista toveria kaipaan. sellaista jonka kanssa voisi jakaa erilaisia asioita kuin mitä äidin kanssa jaetaan. ja kaipaan välillä niin paljon että tuntuu pahalta. haaveilen ihmisestä, en täydellisestä, mutta ihanasta.

yksin ollessa mä haaveilen. suorastaan hukun mun haaveisiin ja olen kuin muussa maailmassa. jossain muualla. jossain haaveiden virrassa joka vie vaan mua mukanaan. se on hienoa.
eilen olin ystäväni luona ja kerroin miten mun elämässä tapahtuu kummallisia asioita. siis todella kummallisia. sellaisia hetkiä jolloin tuntuu kummalta ja epätodelliselta, mutta hienolta ja hyvältä. ne on ainutlaatuisia. ja ystäväni ajatteli sen olevan hienoa. ja se on hienoa, että on tuollaisia ystäviä jotka ajattelee noin.

mä olen tosi onnellinen nyt. vaikka tuntuukin, että jotain puuttuu. mä pystyn elämään vielä ilman sitä, koska tiedän että joku päivä se tulee. ja hei, yksin on hyvä odottaa. ja haaveilla.

mä olen ollut hiljaa

todellakin olen ollut hiljaa. pitkään. en ole saanut sanoja lauseiksi, en ole saanut kuin ajatuksia kasaantumaan pääni sisässä. siellä on nyt hyviä ajatuksia pääasiassa, murheitakin tietysti löytyy. on paljon ideoita, joita mä haluaisin toteuttaa pikkuhiljaa.

suunnilleen neljä kuukautta hiljaiseloa. nyt kun mietin mitä sinä aikana on tapahtunut niin aika paljon. olen viettänyt synttäreitäni, menettänyt rakkaan koiraystävän, ollut kesätöissä, kärsinyt lumbagosta (ja viettänyt sen takia 2,5 viikkoa sairauslomalla, jippii), varannut matkan ruotsiin lokakuulle, ollut kreikassa, kironnut ihmisiä ja ihmissuhteita, tehnyt liikaa ostoksia, viettänyt ihania hetkiä ystävien, perheen ja itseni kanssa, oppinut paljon itsestäni. paljon on tapahtunut, mutten valita.

mä olen yksin kotona nyt. äiti lähti veneilemään hankoon. ne lähti veneellä, jonka kannella on musta nahkasohva. kun muut veneet ajaa sen ohi, niille vilkutetaan naureskellen ja huudellaan että hei, teillä on hyvä meno. hyvää menoahan se onkin. semmosta elämän pitäisi ollakin.
mulla on hyvä meno täällä kotona. kävin kaupassa ostamassa hedelmiä ja vihanneksia. tein hyvää kreikkalaista salaattia kreikka-ikävässäni ja huomenna aion tehdä herkullisen hedelmäaamiaisen. ajattelin myös käydä teettämässä kuvia ja nautiskella vain olostani. mä pidän omasta seurastani vaikka toisaalta kaipaan jotakuta tähän viereen. kaipaan jotakuta jonka kanssa voisi jakaa ihan pienimpiäkin asioita ilman pelkoa siitä ettei toista kiinnosta. ja jotakuta joka vain olisi siinä eikä menisi pois. mietin aina tuolla ulkona kävelessäni että joku tuolla noiden joukossa ehkä etsii sitä samaa. mä toivon että joku päivä kohtaan sen jonkun.

jatkan hetken vielä musiikin maailmassa. ja ehkä nyt aktivoidun tämän blogin kanssa. ehkä mulla oli vain sellainen vaihe, etten saanut sanoja suustani.
mulla olisi jääkaapissa pikkuruinen pullo kreikkalaista viiniä. mietin avaisinko sen yksikseni vai odottaisinko että avaan sen jonkun kivan kanssa. mutta kuka olisi tarpeeksi kiva ja haluaisi avata sen mun kanssa? katsotaan.