-

ulkona puut näyttää ihan alastomilta kun lehdet on jo pudonneet. onneksi aurinko jaksaa vielä paistaa. mielessä on vaikka minkälaista asiaa ja missään ei ole mitään järkeä ja mä olen vakuuttunut siitä, että nyt jos milloin on aika kääntää sivua ja siirtyä uuteen kappaleeseen. saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

pelot tuhansilla mun kasvoilla

-

viikonloppuna pois helsingistä ja en malta odottaa niitä paria päivää jolloin pääsen hetkeksi unohtamaan arjen ja kaikki velvollisuudet. paitsi kokeisiin lukeminen on edessä, mutta muuten. mulla on viime päivät ollut oikein mukavia, mä olen jutellut ihanien ihmisten kanssa ja mä saan pian kirjeen ja mä odotan sitä ja mä olen muutenkin ollut ihan hyvällä tuulella. silti, silti kaikesta huolimatta täällä kaiken pohjalla on se pieni juttu mikä huojuttaa näitä seiniä, puskee niitä kasaan. eikä se lähde pois. ennen kuin, ennen kuin.

kuitenkin, elämä on ihan okei nyt. vaikka syksysateet ja tuo hirveä ininä jonka tuuli aiheuttaa ja tuuli ja tuo ilma tuolla. ei kiinnosta se, haluan elää omaa lämpöistä elämää täällä sisällä haaveillen töistä ja rakkaudesta ja matkustamisesta. no, hetken tuo lämpöinen elämä sisällä ainakin toimii. ennen kuin herään todellisuuteen.

-

nyt on loma ja mä olen kirjaimellisesti asunut mun sängyssä. peiton alla lämpimässä, tietokone sylissä, teekuppi kädessä. joinain päivinä katson elokuvia, joinain vain tietokoneen ruutua. lomaolo ja vähän muukin olo, sekaisia tunteita ja kysymyksiä joihin ei kai koskaan saa vastauksia. mä olen taas miettinyt liikaa, pohdiskellut asioita jotka kai näin pidemmän päälle ovat jo ihan turhia, mutta toisaalta ei kai ne turhia voi olla jos ne mielessä pyörivät niin usein. tänään oli mun lomailun ainoa päivä, jolloin oon saanut aikaseksi. kävin juoksemassa syksyisen töölönlahden ympäri. oli nättiä ja tajusin taas miksi pitää tehdä tuota useammin. mun sormet on kohmeessa ja varpaatkin vaikka jaloissa onkin villasukat, vaaleanpunaiset, joista en kovin edes tykkää. jos saisin lisää aikaseksi, rupeaisin itse neulomaan. ehkä illalla, teekupin kanssa. viime päivinä olen kovasti kaivannut ruotsiin, se vaan on mun paikka, mä haluan sinne ja vielä mä sinne menen. ja vielä mä vaan lähden johonkin, repäisen ja vain lähden, jonnekin, vaan jonnekin. ja teen sitä ennen yhden jutun minkä mä oon jo valmiiksi suunnitellut. ja mun elämä kummastuttaa mua suuresti. kaikki on ihan kuin ennen mutta ei todellakaan ole. en ihan ymmärrä. ehkä olen vaan tyytyväisenä ymmärtämättä, kerrankin.

mun ikkunasta on ihana näkymä. rakastan sitä.

-

pitäisi jo kai tietää, että kun vähään aikaan ei mitään kummoista tapahdu, sen jälkeen tapahtuu senkin edestä. sanon vain että minun pääni on aivan sekaisin.

-

voiko samaan aikaan olla iloinen ja surullinen?

musta tuntuu ettei syksy ole mun elämäni parasta aikaa. hyvät päivät jää huonojen varjoon vaikka samalla huonot jää hyvien varjoon. pienetkin asiat ärsyttää ja haluaisin vaan pompata kaiken tuon sateen, kylmyyden ja harmauden yli. toisaalta aurinkoisina ja ihanan syksynvärisinä päivinä haluaisin vaan jäädä siihen hetkeen, juoda kupin kahvia ja vain jäädä, pysähtyä. hengittää. musta tuntuu etten mä hengitä enää. musta tuntuu että mun hymy piilottaa kaiken. mutta mä tiedän, että se on tää syksy, se on tää kaikki mikä pistää mun seinät horjumaan ja koettelee. mä en vaan ymmärrä mitä mun ympärillä tapahtuu, miksi tapahtuu ja miksi ei kuitenkaan tapahdu mitään. tuntuu että oon jossakin hullunmyllyssä mitä ei saa pysäytettyä. haluaisin hengähtää hetkeksi, oikeasti vain hengähtää ja tajuta, että kaikki tulee olemaan hyvin.

tänään odotin bussia puolituntia kylmässä tuulessa ja sateessa ja mun sormet oli niin kohmeessa että sattui. ja mun sateenvarjo kiukutteli. lohdutti kuitenkin kotiinpäästessä kuuma suihku, villasukat, villapaita, kuppi kahvia, tiikerikakkua ja se, että mä olen kotona lämpimässä. pienet asiat saa hyvälle mielelle, mutta oikeasti iloiseksi mut tekisi nyt vain se, että pääsisin johonkin muualle.