-

mä olen kävellyt helsingin kaduilla seitsemältä aamulla. valoisaa, linnut lauloi ja pakkanen pisteli kasvoja. kumma yhdistelmä.
mä olen tuntenut liikaa ja en mitään. välillä musta on tuntunut että olen ihan tyhjä, etten mä ole mitään - että mä vain kävelen katuja pitkin tyhjä katse silmissä ajattelematta tai tuntematta mitään. että mä vain kävelen enkä tunne yhtään mitään. menen rutiinin mukaisesti töihin ja rutiinin mukaisesti lähden töistä ja menen kotiin ja menen nukkumaan ja aamulla seuraan taas rutiinia.
välillä musta on tuntunut että mä ajattelen liikaa, että tunnen liikaa, että ei pitäisi tuntea mitään. tunteet on ollut pinnassa; olen tuntenut onnellisuutta, vihaa, surua, alakuloisuutta, iloisuutta, haikeutta, salaperäisyyttä, itsevarmuutta. mä olen lähestynyt pohjaa ja noussut takaisin pintaan, lähestynyt pohjaa ja taas noussut pintaan. mä tarvitsisin jotain millä pysyä pinnalla enemmän. pidempään.
mä olen ollut muissa maailmoissa; olen ollut humalassa, olen ollut ajatuksissa, olen ollut kiinni ihmisissä, olen ollut tyhjyydessä, olen ollut haaveissani, olen ollut kyynelissä, olen ollut onnellisuudessa, olen ollut epävarmuudessa.

mä en tiedä mitä mun pitäisi tuntea. kun itken vanhan ja kipeän koiramme, joka kohta varmastikin täytyy lopettaa, vuoksi, mä ajattelen itkenkö mä muidenkin asioiden vuoksi. itkenkö mä epävarmuuteni ja kiellettyjen ihmisten vuoksi, itkenkö mä väsymystäni. mitä mä oikein kyynelehdin? mä en tiedä.
kun mä en tiedä mistään enää mitään. enkä tiedä haluanko tietää.

mun pitäisi karsia mun elämästä asioita pois. asioilla mä tarkoitan asioita ja esineitä ja ihmisiä ja tekemisiä.
mä haluaisin välillä karsia mun ajatuksiakin pois. ja tunteita.

enää neljä päivää töitä. oikeasti kolme, mutta lupasin lauantainakin mennä. en tiedä miksi, mutta lupasin kuitenkin. neljä päivää ja sitten lomaa. ehkä silloin saan ajatuksiakin selviteltyä.