-

olen taas helsingissä ja en halua edes katsoa ulos koska koko ihana kaupunki kylpee kurassa ja loskassa ja ruskeassa liassa. ja kun ulos menee, kengät kastuu ensimmäisten askelten aikana ja maa on niin liukas että meinaa kaatua koko ajan. haluan kesän. nyt.


luin eilen lehteä, jossa oli juttua malariasta. melkein aloin itkeä - se oli koskettava kauhea hirveä ja surullinen. 2-vuotias, kaksi vuotias pieni poika on sairastunut malariaan, vakavaan, ja on jo koomassa. kaksi viikkoa se pieni poika oli koomassa ja sitä hoidettiin jonkun kasvin avulla. ja sitten se heräsi koomasta ja nyt se voi hyvin. nuo sivut, joilla tuo tarina kerrottiin, laittoivat mut miettimään ja pohtimaan ja ajattelemaan. elämä osaa olla kovin epäreilukin.


huomenna pitäisi mennä kouluun. mä haluaisin vain käpertyä peittojeni alle, painaa pään tyynyyn ja uneksia samanlaisia unia kuin silloin yksi yö. välissä voisin ehkä juoda kupin teetä tai kahvia, sitten lukea kirjaa, sitten kuunnella musiikkia, katsoa elokuvan, ehkä toisenkin, ja sitten vaipua haaveiden ihmeelliseen maailmaan. ja sen jälkeen menisin taas lämpimään nukkumaan, ja mä voisin nukkua aina kesään asti. ja herätä sitten aurinkoiseen aamuun kun mun valkoisten verhojen läpi aurinko on maalannut varjoja seinään. olisi ihanaa.

tarvitsisin jotain toimintaa tähän loskaiseen tammikuuhun. kirjastopäivän, uintireissun, kahviseuraa, taidetta, elokuvia, iltakävelyn, tekstiviestin tai jotain. kohtaamisia. jotain.